sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Spoleto!


Täällä on tämänhetkisten laskujeni mukaan neljä kissaa. Kuvissa oleva on ainoa joka antaa silittää (tai vastaa, jos sille sanoo miau), kaksi muuta purevat tarmokkaasti ja se viimeinen juoksee karkuun.


Koiria on kolme ja ne ovat kaikki yhtä touhukkaita ja läähättäviä ja seurallisia.


Eikä ne eläimet vielä siihen loppuneet!


Joku kukoista on vähän turhan virkaintoinen ja päästää määrätietoisen KUKKOKIEKUUn säännöllisin väliajoin vuorokaudenajasta riippumatta.


Paljon on kukkia ja eläimiä ja kivaa myös.

(Toivottavasti kukaan ei odota mitään suuria matkaselostuksia, mulla ei nimittäin näköjään blogiteksti täällä kulje erityisen liukkaasti. Mutta jotain kertoakseni: luin Kultahatun ja se oli noin sata kertaa parempi kuin uskalsin odottaa. Sitten ostin The Fault in Our Starsin ja se on niin hyvä että ihan vihastuttaa. Kun kirjoitin tätä, yksi kissa ryntäsi suoraan syliini ja majoittui mukavasti tietokoneeni päälle (dataan ulkona, koska netti ei riitä sisälle asti), mutten uskaltanut silittää sitä koska se oli yksi niistä purevista, joten se lähti aika pian.)           

4 kommenttia: